Paras otsalamppu 2022: Testi ja vertailu

Viimeksi päivitetty tammikuu 2022

Kun sähkövalaistusta ei jostain syystä ole ja joudumme työskentelemään pimeässä, otsalamppu pelastaa tilanteen. Sen ansiosta kädet pysyvät vapaina. Markkinoille on viime aikoina tulvinut erilaisia otsalamppuja, eivätkä kalleimmat mallit aina ole parhaita. Siksi olemme testanneet markkinoiden otsalampputarjonnan ja valinneet testivoittajaksi GP Discovery Otsalamppu CHR35.

Paras otsalamppu testiemme perusteella

Suurimman osan otsalamppujen vertailusta voi tehdä jo paperilla. Kyse on vain erilaisten ominaisuuksien vertaamisesta, ja mielestämme tärkein niistä on valoteho. Alempana ostosoppaassa olemme vertailleet näitä ominaisuuksia, jotka ratkaisivat myös tuotteiden saamat arvosanat. Lisäksi kiinnitimme huomiota seuraaviin asioihin, joita on vaikea selvittää vain lukemalla tuotekuvauksia liikkeissä:

  • Mukavuus - Jos otsalamppu ei asetu hetkeksikään mukavasti päähän, päädyt pian pitämään sitä kädessäsi, jolloin siitä tulee ihan tavallinen taskulamppu.
  • Kiinnitysnauha - Kaikki elastiset materiaalit venyvät ajan myötä. Paksut hihnat kestävät yleensä ohuita pidempään.
  • Hinta-laatusuhde - Vaikka kaikki ominaisuudet ja toiminnot otetaan huomioon, on otsalamppujen hinnoissa suuria eroja. Kaikki tietysti haluavat parhaan mahdollisen otsalampun, joka on hintansa arvoinen.

  1. 1. GP Discovery Otsalamppu CHR35

    9,4/10
    GP Discovery Otsalamppu, CHR35 600lm Li-Ion
    Bedst i test
    Maksimi valoteho
    600 lumen
    Akku
    Hyvä
    Vedenkesto
    IPX4 - kestää vesiroiskeita
    € / lumen
    0,08 €
    Paino
    163 g
    Mukavuustaso
    Erinomainen
    Valoasetuksia
    5
    Käännettävä
    Kyllä
    47.48 €
    Kauppaan
  2. 2. Sunmatic-otsalamppu, Acer 250LM

    9,2/10
    Sunmatic-otsalamppu, Acer 250LM
    Maksimi valoteho
    250 lumen
    Akku
    Hyvä
    Vedenkesto
    IPX4 - kestää vesiroiskeita
    € / lumen
    0,13 €
    Paino
    206 g
    Mukavuustaso
    Hyvä
    Valoasetuksia
    6
    Käännettävä
    Kyllä
    31.95 €
    Kauppaan
  3. 3. Nitecore HC35

    9,1/10
    Nitecore HC35
    Maksimi valoteho
    2700 lumen
    Akku
    Erinomainen
    Vedenkesto
    IP68 - Vedenkestävä
    € / lumen
    0,04 €
    Paino
    139 g
    Mukavuustaso
    Erinomainen
    Valoasetuksia
    8
    Käännettävä
    Kyllä
    104.95 €
    Kauppaan
  4. 4. GP Xplor Andromeda PHR15

    8,9/10
    GP Xplor Andromeda PHR15 Otsalamppu
    Maksimi valoteho
    300 lumen
    Akku
    Hyvä
    Vedenkesto
    IPX6 - kestää kovia vesiroiskeita
    € / lumen
    0,13 €
    Paino
    110 g
    Mukavuustaso
    Hyvä
    Valoasetuksia
    3
    Käännettävä
    Ei
    38.45 €
    Kauppaan
  5. 5. Otsalamppu

    8,6/10
    Otsalamppu
    Maksimi valoteho
    200 lumen
    Akku
    Hyvä
    Vedenkesto
    Ei
    € / lumen
    0,10 €
    Paino
    130 g
    Mukavuustaso
    Hyvä
    Valoasetuksia
    1
    Käännettävä
    Ei
    20.96 €
    Kauppaan

otsalamppu metsassa

Osto-opas: Otsalampun valinta

Jos käytät otsalamppua vain silloin tällöin käydessäsi vintillä penkomassa vanhoja pahvilaatikoita tai pistäytyessäsi hämärässä kellarissa, sinulle riittää ihan tavallinen otsalamppu. Näissäkin tilanteissa on tietysti vain hyvä asia, jos otsalappusi on tehokas. Mutta jos aiot käyttää otsalamppua iltalenkeillä ja muissa tilanteissa, joissa on tärkeää nähdä tarkasti ja joissa haluat myös muiden näkevän sinut hyvin, on syytä perehtyä erilaisiin tärkeisiin ominaisuuksiin.

  • Valoteho 

    Valotehon mittayksikkö on lumen. Jos haluat voimakkaan valovirran, lumeneita on oltava vähintään 300. Tehokkaammasta otsalampusta ei kuitenkaan ole mitään haittaa, sillä vahvimmissa (ja monissa heikommissakin) otsalampuissa on useita tehovaihtoehtoja, joiden avulla voit säästää akkua. Jos haluat otsalampun ennen kaikkea siksi, että se heijastimen tavoin saa sinut erottumaan pimeydestä, on heikompikin otsalamppu tyhjää parempi. Pimeässä on aina tärkeää huolehtia omasta näkyvyydestään, sillä se ehkäisee onnettomuuksia.
  • Akun kestoaika 

    Joidenkin otsalamppujen akkukesto ei ole läheskään niin pitkä kuin toivoisimme. Syy akun lyhyeen kestoaikaan löytyy paristojen määrästä. Jos paristoja olisi enemmän, muuttuisivat otsalamput niin painaviksi, että niiden käyttäminen olisi sietämättömän epämukavaa. Monissa otsalampuissa on kuitenkin jopa 4 tunnin akkukesto ja lyhyet latausajat. Otsalampun käyttäjän ei siis tarvitse varastoida kertakäyttöisiä paristoja kotiinsa.
  • Latausaika 

    Joidenkin tehokkaiden otsalamppujen latausaika on lähes 8 tuntia. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä otsalamppujahan käytetään aina vain pimeässä tai hämärässä, eikä pimeys koskaan jatku loputtomiin yhtäjaksoisesti. Kun ottaa tavakseen laittaa otsalampun lataukseen aina käytön jälkeen, lataaminen sujuu kivuttomasti. Toivoisimme kuitenkin, että otsalampuissa olisi samanlainen pikalataustoiminto kuin puhelimissa. Tulevaisuudessa varmasti onkin mahdollista ladata otsalamppuun salamannopeasti jonkin verran virtaa.
  • Laatu 

    Otsalampun laatuun vaikuttaa erityisesti kaksi helposti kuluvaa osaa: akku ja pään ympäröivä kiinnitysnauha. Akun maksimikestoajasta voi päätellä, kuinka pitkä akun käyttöikä tulee olemaan. Jos otsalampun akun kestoaika on uutenakin esimerkiksi vain kaksi tuntia, se joutuu kokemaan useampia latauskertoja kuin pidempikestoinen akku. Akku kestää aina vain tietyn määrän latauskertoja, ja sen vuoksi onkin hyvä panostaa otsalamppuun, jonka akun kestoaika on pidempi. Myös kiinnitysnauha tulee vääjäämättä löystymään ajan kuluessa. Paksumpi nauha säilyttää jäntevyytensä pidempään kuin ohut. 
  • Vedenpitävyys 

    Jos käytät otsalamppuasi sateessa tai kosteissa olosuhteissa, sinun on syytä tarkistaa, että sillä on jonkinlainen IP-luokitus. IP-merkinnät kertovat, kuinka hyvin otsalamppu kestää vettä, pölyä ja muita hiukkasia. Otsalampuille tyypillinen luokitus on IPX4, joka tarkoittaa, että laite sietää jonkin verran vesipisaroita. Muitakin luokituksia esiintyy, ja suurempi luku tarkoittaa yleensä parempaa suojausta.
  • Käännettävyys 

    Nykyisin on itsestään selvää, että otsalamppua voi käännellä. On suuri helpotus, kun valon voi kääntää oikeaa suuntaan joutumatta kääntämään päätään. Eri malleissa lamppua käännetään eri tavalla. Osa otsalampuista säädetään tiettyyn asentoon, osan voi kääntää pehmeän ohjauspyörän avulla juuri haluamaansa suuntaan.
  • Paino 

    Otsalampun paino vaikuttaa suuresti käyttömukavuuteen ja siihen, miten miellyttävältä se tuntuu päässä. Painava lamppu alkaa pian tuntua epämukavalta. Otsalampun painoon vaikuttaa paristojen määrä ja se, onko otsalampussa nykyaikainen LED-lamppu. Jos otsalampun paino lähestyy 300 grammaa, se voi äkkiseltään tuntua hyvin raskaalta pään ja niskan alueella. Siihen kuitenkin tottuu nopeasti, ja onhan se ainakin hyvää treeniä niskan lihaksille.
  • Eriväriset valot 

    Joissakin otsalampuissa on toimintoja, joiden avulla LED-valon väriä voi vaihtaa. Väreillä on toki aina hauska leikkiä, mutta on niistä muutakin hyötyä. Silmien on esimerkiksi helpompi tottua pimeyden keskellä punaiseen kuin valkoiseen valoon. Tästä on hyötyä silloin, jos liikut nopeasti valoisien ja pimeiden tilojen välillä.

Usein kysytyt kysymykset otsalampusta

Mikä otsalamppu on paras?

Useiden testien ja vertailujen jälkeen olemme valinneet GP Discovery Otsalamppu CHR35 vuoden 2022 parhaaksi otsalampuksi. Kyseinen otsalamppu valaisee uskomattoman tehokkaasti ja antaa muutenkin parhaan vastineen ostajan rahoille.

Mikä on lumen?

Lumen on mittayksikkö, joka ilmaisee, kuinka tehokkaasti lamppu valaisee. Lumenien määrä onkin yksi otsalampun tärkeimmistä valintakriteereistä, sillä haluat varmasti ostaa riittävän tehokkaasti valaisevan otsalampun.

Kuinka tehokkaan otsalampun tarvitsen?

Riippuu otsalampun käyttötarkoituksesta, kuinka tehokas sen on oltava. Mielestämme 300 lumenia riittää hyvin pimeisiin tiloihin, kun valon ei tarvitse näkyä kovin kauas. Tehokkaammatkaan otsalamput eivät välttämättä ole kovin paljon kalliimpia, joten mitä enemmän lumeneita on, sitä parempi.

Miten otsalampun pitäisi asettua päähän?

Kun otsalappu on päässä oikein, sitä on miellyttävä pitää. Monet otsalamput voi myös kiinnittää kantohihnalla esimerkiksi selkäreppuun, jos sitä ei halua pitää päässä. Tyyli on vapaa!

Ovatko kaikki otsalamput vedenkestäviä?

Kaikki otsalamput eivät ole niin vedenkestäviä, että ne voisi upottaa veteen. Monet niistä kuitenkin kestävät erittäin hyvin roiskeita ja pisaroita. Jos aiot käyttää otsalamppuasi epätavallisissa olosuhteissa, sinun kannattaa tarkistaa sen IP-luokitus. Se kertoo, miten hyvin otsalamppu sietää erilaisia hiukkasia.

Miksi otsalampuissa on punainen valo?

Silmä tottuu tietynvärisiin valoihin nopeammin kuin muihin. Jos joudut äkillisesti pimeyteen ja sytytät otsalampun, sen punainen valo ärsyttää silmiä vähemmän.

Testivoittaja - Paras Otsalamppu

  • GP Discovery Otsalamppu CHR35
  • Sunmatic-otsalamppu, Acer 250LM
  • Nitecore HC35
  • GP Xplor Andromeda PHR15
  • Otsalamppu
Arvioi tämä artikkeli
Arvosana
Arvosana
Arvosana
Arvosana
Arvosana
12 ääntä, keskiarvo: 5 / 5